Sammio
Alma Talent Shop
shopping_cart search
Alma Talent Shop

Työturvallisuus

Perusteet, vastuu ja oikeusturva

Jorma Saloheimo
Työturvallisuus - Perusteet, vastuu ja oikeusturva on työturvallisuusoikeuden yleisesitys. Siinä avataan oikeuskäytäntöön tukeutuen työturvallisuuslain keskeiset kohdat ja selvitetään, miten työturvallisuusasioita käsitellään työpaikoilla työsuojelun yhteistoiminnassa ja edistetään työsuojelun viranomaisvalvonnassa.

Työturvallisuuslain tavoitteena on turvallisuuden hallinta, sen järjestelmällinen arviointi ja jatkuva parantaminen. Teoksessa käydään selkeästi läpi työnantajan, työntekijän ja esimerkiksi yhteisellä työpaikalla toimivien perusvelvoitteet työympäristön turvallisuuden varmistamiseksi. Näihin kuuluu myös psykososiaalisen kuormituksen seurausten sekä häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun ehkäiseminen.

Osapuolten velvoitteiden lisäksi teoksessa käsitellään myös työturvallisuuteen liittyviä oikeussuojakeinoja ja sanktioita. Työturvallisuuden vaarantuminen saattaa johtaa työntekijän oikeuteen pidättäytyä työstä sekä rangaistusseuraamuksiin. Tärkeitä kysymyksiä ovat esimiesten keskinäisen rikosoikeudellisen vastuun jakautuminen sekä työntekijän oikeus korvauksiin eri lähteistä, kuten vakuutusperusteisesti tai työnantajan vahingonkorvausvastuun nojalla.

Julkaisuvuosi 2016
ISBN 978-952-14-2570-7
Kustantaja Alma Talent
Formaatti Kovakantinen kirja
Painos 3. uud. p, 2016
Sivumäärä 292
Kirjailijat Saloheimo, Jorma (Kirjoittaja)
Aihealueet Työoikeus ja HR
Kaikki kirjat
Juridiikka
Esihenkilötyö ja HR
Hinta 95,00 €
Saatavuus Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nämä voisivat myös kiinnostaa sinua