Alma Talent Shop
shopping_cart search
Alma Talent Shop

Pörssi-ilmiöitä

Petri Ukkola
'
- +
Hinta 28,00 € 40,00 €
Saatavuus Heti ladattavissa
Yhdysvaltain osakemarkkinoiden tapahtumat heijastuvat hyvässä ja pahassa viimeistään seuraavana päivänä ja myös pitemmällä tähtäimellä maailman muihin pörsseihin.

Pörssi-ilmiöitä kuvaa pitkiä syklejä Wall Streetilla, jotka tunnistamalla sijoittaja voi kasvattaa todennäköisyyttä hyödyntää pörssikurssien nousut ja välttää laskut myös Suomessa. Kirjassa valaistaan myös, miksi monet maailman tunnetuimmat osakegurut ovat jo vuosien ajan - ainakin toistaiseksi - olleet epäonnisia pörssikurssien romahdusta ennustaessaan. Oman lisänsä kirjaan tuo myös koronavirus ja sen vaikutusmekanismit pörssimaailmaan.

Kirjassa käydään läpi pörssi-ilmiöitä, joista on tullut itsestään selvinä pidettyjä totuuksia, vaikka toteutunut kehitys kertoo muuta. Tärkeitä ovat myös sellaiset ilmiöt, joita sijoittaja voi konkreettisesti käyttää apuna osakepositionsa kasvattamisessa tai keventämisessä. Näistä sekä riskinkarttajat että -suosijat löytävät helposti omansa.

Petri Ukkola?on tehnyt pitkän uran sijoitusalalla ja toimii nykyään hallitusammattilaisena sijoitustoiminnan asiantuntijana ja pörssin seuraajana.

Julkaisuvuosi 2020
ISBN 978-952-14-4246-9
Kustantaja Alma Talent
Formaatti E-kirja, EPUB
Painos 2020
Sivumäärä 137
Kirjailijat Ukkola, Petri (Kirjoittaja)
Aihealueet Kaikki kirjat
Sijoittaminen
E- ja äänikirjat
Tarjoukset
Pehmeäkantinen kirja
Hinta 31,50 € 45,00 €
Ladattava äänikirja
Hinta 28,00 € 40,00 €

Nämä voisivat myös kiinnostaa sinua