Tilaa uutiskirje
  • Ei tuotteita
    Kassalle

POLIISILAKI

Vuoden 2014 alussa tulee voimaan uusi poliisilaki osana poliisialaa koskettavaa merkittävää lainuudistuspakettia. Poliisilaki -teos on tuon lain yleistajuinen kommentaari, jossa nykyisin tär-keänä pidettävät perus- ja ihmisoikeusnäkökohdat sekä julkisuuskysymykset saavat huomion.

”Uudistuvan poliisilain myötä tuli ajankohtaiseksi kirjoittaa myös oi-keudellinen yleisesitys poliisitoiminnasta uudelleen”, kertoo Klaus Helminen.

”Teoksen tarkoituksena on tarkastella poliisitoiminnan kokonaisuutta oikeudellisista lähtökohdista. Tässä tarkastelussa keskeisin säädös on uusi poliisilaki”, Helminen jatkaa.

”Emme ole kirjoittaneet pykäläkohtaista selitysteosta vaan olemme pyrkineet kuvamaan poliisitoiminnan nykypäiväistä kokonaiskuvaa käsikirjamaisella jäsentelyllä”, sanoo Matti Kuusimäki.

”Kokonaiskuvan täydentämiseksi on teoksessamme ollut siis tarpeen käsitellä poliisilain rinnalla myös muita tärkeitä säädöksiä. Ne liittyvät muun muassa rikostorjuntaan, kansainvälisiin yhteyksiin sekä lupa- ja virka-apuasioihin. Myös muiden turvallisuusviranomaisten tehtävät ja toimivalta on otettu huomioon”, toteaa Satu Rantaeskola.

Poliisilaki-teos on tarkoitettu työkaluksi poliisimiehille sekä avuksi muille poliisin palveluksessa oleville, mutta se soveltuu tietolähteeksi myös rajavartiolaitoksen ja tullin virkamiehille, kuin myös muille julki-sen ja yksityisen turvallisuusalan piirissä toimiville. Teos on hyvä tietolähde myös tuomioistuimissa, syyttäjänvirastoissa ja asianajotoimistoissa.
120,00 €
(10,91 €)

Saatavuus: Saatavilla

Nimi POLIISILAKI
Sidosasu Sidottu
ISBN 978-952-14-1515-9
Sivumäärä 959
Julkaisuvuosi 2012
Kustantaja Alma Talent
Nimi POLIISILAKI
Sidosasu Sidottu
ISBN 978-952-14-1515-9
Sivumäärä 959
Julkaisuvuosi 2012
Kustantaja Alma Talent