Tilaa uutiskirje
  • Ei tuotteita
    Kassalle

Oikeusvaltion ääriviivat

Oikeusvaltio on ajankohtainen keskustelunaihe niin Suomessa kuin maailmallakin, mutta mitä sillä tarkoitetaan?

Teoksen keskeinen väite on, että normatiivisesti ja oikeuskulttuurisesti monitulkintaisella oikeusvaltio-käsitteellä on sekä muodollinen että aineellinen sisältö. Käsitettä lähestytään korostetusti suomalaisesta oikeuskirjallisuudesta ja itsenäisyyden ajan oikeuspoliittisesta kehityksestä käsin, mutta sitä hahmotetaan myös kansainvälisten vaikutteiden (Rechsstaat, l’Etat de droit, Rule of Law) ja EU-oikeuden kautta. Ajankohtainen esimerkki suomalaisesta oikeusvaltiollisuudesta liittyy SOTE-uudistukseen.

Teoksessa luodaan katsaus myös oikeusvaltion ja oikeusvarmuuden väliseen suhteeseen ottaen huomioon oikeusvarmuuden tulkinnat sekä julkisoikeudellisessa että oikeusteoreettisessa akateemisessa keskustelussa. Erilaisten laintulkintamallien erittely johtaa pohtimaan jännitteitä perusoikeusmyönteisen laintulkinnan ja analyyttisen oikeustieteen perusteesien välillä. Teos on siten myös ajankohtainen oikeuspoliittinen puheenvuoro 100-vuotiaan Suomen oikeusvaltiollisuudesta.

Helsingin yliopiston eurooppaoikeuden professori OTT, VT Juha Raitio on vuosien ajan keskittynyt tutkimustyössään oikeusvarmuuteen ja oikeusvaltioon. Hän on Suomen Lakimiesliiton oikeuspoliittisen valiokunnan jäsen.
87,00 €
(7,91 €)

Saatavuus: Saatavilla

Nimi Oikeusvaltion ääriviivat
Sidosasu Sidottu
ISBN 978-952-14-3313-9
Sivumäärä 186
Julkaisuvuosi 2017
Kustantaja Alma Talent
Nimi Oikeusvaltion ääriviivat
Sidosasu Sidottu
ISBN 978-952-14-3313-9
Sivumäärä 186
Julkaisuvuosi 2017
Kustantaja Alma Talent