Takaisin selaamaan kaikkia kirjailijoita

Kirsi Piha

Kirsi Piha (KTM) on viestinnän ammattilainen ja yrittäjä, joka toimii perustamansa viestintätoimisto Ellun Kanojen viestinnän tekijänä ja hallituksen puheenjohtajana. Piha toimi politiikassa eri tehtävissä (kaupunginvaltuutetusta, kansanedustajaksi ja Euroopan parlamentin jäseneksi) 1990-luvun puolivälistä vuoteen 2003. Viestinnän tekijänä hän ravistelee yrityksiä rohkeaan maineen rakentamiseen ja hakemaan viestinnällisiä mahdollisuuksia liiketoiminnan vauhdittamiseksi. Vuonna 2008 perustettu Ellun Kanat on kunnostautunut myös yrityskulttuurin rakentajana ja auttaa yrityksiä nopean muutoksen maailmassa haastamaan itseään.

Kirsi Piha on aiemmin kirjoittanut mm. kirjat Äitijohtaja (Talentum 2006), Dialogi - Paremman työelämän puolesta (Talentum 2012, yhdessä Liisa Poussan kanssa) ja Rytmihäiriö (Talentum 2015)

Kirjailijan teokset verkkokaupassamme

per sivu
Vanhin ensin
  • Oletusjärjestys
  • Uusin ensin
  • Vanhin ensin
  • Teos A-Z
  • Teos Z-A
  • Hinta nouseva
  • Hinta laskeva
View as Luettelo Ruudukko
7 tuotetta
  1. TalentumPro - cover image
    Konflikti päivässä (e-kirja) Kulttuuri ratkaisee yrityksen kohtalon
    Kirsi Piha
    "Älä Kirsi kaiva verta nenästäs", oli papan neuvo pikku Kirsille. Tätä neuvoa Kirsi Piha ei ole koskaan noudattanut, ja hän on ylpeä siitä.
  2. TalentumPro - cover image
    Rytmihäiriö Tartu mahdollisuuksiin tai kuole
    Kirsi Piha
    Mahdollisuudet käydä keskustelua ovat mullistuneet. Maailma on pysyvästi muuttunut kommunikatiivisemmaksi. Samalla asioiden sykli on merkittävästi nopeutunut. Uusia mahdollisuuksia niin liiketoiminnalle kuin viestinnällekin avautuu joka päivä. Kuitenkaan organisaatiot eivät ole oppineet hakemaan mahdollisuuksia vaan estämään kriisejä.

    Kirja hahmottaa maailmaa mahdollisuuksien kautta. Miten organisaatiot voivat kehittää myönteistä ja rohkeaa tapaa tarttua mahdollisuuksiin? Kuinka yksilö voi kehittää pelon toimintamallin sijaan tavan hakea mahdollisuuksia? Suomalaiset yritykset ovat liian pitkään tuudittautuneet viestinnässäänkin staattiseen maineenhallintaan rohkean maineen rakentamisen sijaan. Maine on yrityksen tärkein pääoma ja parhaimmillaan sitä rakennetaan rohkeasti yhdessä työntekijöiden ja maailman kanssa joka päivä.

    Kirjan avulla pääset uhkakuva-ajattelusta mahdollisuuksien viitekehykseen, jossa voi kehittyä, johtaa mainetta ja kasvattaa liiketoimintaa.
  3. TalentumPro - cover image
    Äitijohtaja (pokkari)
    Kirsi Piha
    Onko äitiys uran este vai armeijaa parempi johtajakoulu? Miksi moni lapseton naisjohtaja sanoo, ettei olisi päässyt asemaansa, jos hänellä olisi ollut lapsia? Millaisia haasteita suomalaiset äitijohtajat ovat kohdanneet? Pitääkö äitijohtajan olla Clara Kent, teräsnainen? Mitä eroa on naisjohtajilla, joista toinen on äiti ja toinen ei? Muuttaisiko useampi äitijohtaja pysyvästi käsitystä johtajuudesta?
    Äitijohtaja kertoo äitiyden ja perheen sekä työelämän johtamisen yhteensovittamisesta nyt ja tulevaisuudessa. Kirsi Piha on haastatellut kirjaan 20 johtajanaista Sinikka Salosta Paula Lehtomäkeen ja Mirkku Kullbergiin.

    Kirsi Piha on kauppatieteiden maisteri, entinen kansan- ja eurokansanedustaja, kolumnisti, kirjailija ja äiti.

    Kirjan tuotosta osa menee Naisten Pankille.
  4. TalentumPro - cover image
    Dialogi Paremman työelämän puolesta
    Kirsi Piha, Liisa Poussa
    Dialogi – Paremman työelämän puolesta on Y-sukupolven ja yritysten välinen vuoropuhelu siitä, mihin työelämä on menossa.
    -----------------------------------------------------------------------------------------------------

    Mitä työelämälle tapahtuu, kun Y-sukupolvi astuu remmiin? Miten tulevaisuuden työntekijät oikeasti haluavat tehdä töitä ja mikä heitä motivoi? Mitä he odottavat ja toivovat työnantajiltaan? Onko Y-sukupolvea sellaisenaan olemassakaan? Kirja perustuu Dialogi-hankkeeseen, jossa yritykset ja Aalto-yliopiston opiskelijat kävivät vuoropuhelua työelämän suunnasta. Ensimmäistä kertaa Y-sukupolvi esitellään heidän omalla äänellään eikä arvaillen.
  5. TalentumPro - cover image
    Dialogi (e-kirja) Paremman työelämän puolesta
    Kirsi Piha, Liisa Poussa
    Mitä työelämälle tapahtuu, kun Y-sukupolvi astuu remmiin? Miten tulevaisuuden työntekijät oikeasti haluavat tehdä töitä ja mikä heitä motivoi? Mitä he odottavat ja toivovat työnantajiltaan? Onko Y-sukupolvea sellaisenaan olemassakaan? Muun muassa näitä asioita tutkittiin Dialogi-hankkeessa, jossa yritykset ja Aalto-yliopiston opiskelijat kävivät vuoropuhelua työelämän suunnasta. Hankkeessa olivat mukana Accenture, KONE, Pohjola, Outokumpu, Sanoma, SEK&GREY, UPM, Valio ja Wärtsilä.

    Dialogi valottaa muun muassa, mihin työelämä on menossa, mikä muuttuu, mikä ei. Mihin pitää varautua? Entä mitä kannattaa innolla odottaa? ”Meidän lisäksemme äänessä ovat ennen kaikkea Y-sukupolven edustajat, sillä halusimme esitellä heidät heidän omalla äänellään, emme arvaillen. Kukapa tietäisi paremmin, miltä tulevaisuuden työelämä näyttää, kuin sen tekijät itse”, kirjoittajat huomauttavat.

    Työnantajamielikuvasta riippuu se, saako yritys parhaat ihmiset töihin ja pystyykö pitämään heidät itsellään: kannattaa tietää, mitä nämä ihmiset työn tekemisestä ajattelevat. Kirjan ideana onkin olla hyödyksi kaikille, joita työelämän kehittäminen tai sen tulevaisuudennäkymät kiinnostavat.

    KTM Kirsi Piha toimii toimitusjohtajana viestintäyritys Ellun Kanat Oy:ssä, joka on erikoistunut mm. työnantajamielikuvaan ja kiinnostaviin tekoihin työelämän parantamiseksi sekä auttaa asiakkaitaan tässä työssä. VTM Liisa Poussa tutkailee työelämää Y-sukupolven linssien läpi työnantajamielikuvaan erikoistuneena viestinnän suunnittelijana Ellun Kanoissa.
  6. TalentumPro - cover image
    Rytmihäiriö (eKirja) Tartu mahdollisuuksiin tai kuole
    Kirsi Piha
    Mahdollisuudet käydä keskustelua ovat mullistuneet. Maailma on pysyvästi muuttunut kommunikatiivisemmaksi. Samalla asioiden sykli on merkittävästi nopeutunut. Uusia mahdollisuuksia niin liiketoiminnalle kuin viestinnällekin avautuu joka päivä. Kuitenkaan organisaatiot eivät ole oppineet hakemaan mahdollisuuksia vaan estämään kriisejä.

    Kirja hahmottaa maailmaa mahdollisuuksien kautta. Miten organisaatiot voivat kehittää myönteistä ja rohkeaa tapaa tarttua mahdollisuuksiin? Kuinka yksilö voi kehittää pelon toimintamallin sijaan tavan hakea mahdollisuuksia? Suomalaiset yritykset ovat liian pitkään tuudittautuneet viestinnässäänkin staattiseen maineenhallintaan rohkean maineen rakentamisen sijaan. Maine on yrityksen tärkein pääoma ja parhaimmillaan sitä rakennetaan rohkeasti yhdessä työntekijöiden ja maailman kanssa joka päivä.

    Kirjan avulla pääset uhkakuva-ajattelusta mahdollisuuksien viitekehykseen, jossa voi kehittyä, johtaa mainetta ja kasvattaa liiketoimintaa.
  7. TalentumPro - cover image
    Konflikti päivässä Kulttuuri ratkaisee yrityksen kohtalon