Kasvun paikka

Jukka-Pekka Vuori
Sidottu
67,00 €
Saatavilla lähetämme 1-2 arkipäivässä
Organisaatiossa, jossa tyydytään rutiinisuorituksiin ja ajatellaan pienesti, ei saada aikaan mitään merkittävää. Kasvu vaatii uskallusta, näkemystä ja fokuksen siirtämistä asiakkaisiin.



”Olen kirjoittanut tämän kirjan siksi, että keskustelua suomalaisesta kasvusta pitää saada lisää”, Jukka-Pekka Vuori korostaa. ”Haluan kannustaa suomalaisia yrityksiä siihen, että ne uskaltaisivat kasvaa ja panostaa kasvua kiihdyttävään asiakastyöhön, markkinointiin, yrityskulttuuriin ja johtamiseen.”



”Kasvun tärkein yksittäinen ainesosa on tyytyväinen asiakas. Kasvua syntyy kunnolla vasta, kun yrityksellä on näkemystä, kykyä ja rohkeutta ajatella asiakaslähtöisesti. Tämä vaatii paradigman muutosta. Menestys edellyttää fokuksen siirtämistä asiakkaisiin ja markkinointiin.”



”Täydellistä yritystä tai johtajaa ei ole, ihan niin kuin ei ole mestaria, joka ei milloinkaan epäonnistuisi. Mutta me kaikki voimme parantaa omaa suoritustamme, kun otamme oppia parhailta.”



Mallia voi ottaa sekä liike-elämän että urheilun tähdistä. Vuori on haastatellut merkittävän joukon ykkösketjun kasvuyrittäjiä ja yritysjohtajia Air Asian pääomistaja Tony Fernadesista St1:n Mika Anttoseen. Mukana ovat myös Heikki Kovalainen, Karsten Slotte, Harry Harkimo, Heikki Salmela ja monet muut. Teos pureutuu lisäksi johtaviin markkinointiteorioihin ja niiden käyttökelpoisuuteen kasvun rakentamisessa.



Johdon vastuun, itseluottamuksen ja sitoutumisen lisäksi on tärkeää, että organisaatiossa arvostetaan ihmisiä ja samalla vaaditaan heiltä enemmän. Sen jälkeen voidaan ottaa hyödyntämättömät kilpailukeinot tehokkaasti käyttöön.



Facebook: http://www.facebook.com/kasvunpaikka

Twitter: http://twitter.com/#!/Kasvunpaikka
Lue lisää
Kasvun paikka
Kurkkaa kirjan sisälle
Julkaisuvuosi
2011
Sidosasu
Sidottu
ISBN
978-952-14-1619-4
Sivumäärä
256
Formaatti
Kirja
Saatavuus
Saatavilla
Kirjailijat
Jukka-Pekka Vuori