Sijoittaminen

per sivu
Uusin ensin
  • Oletusjärjestys
  • Uusin ensin
  • Vanhin ensin
  • Teos A-Z
  • Teos Z-A
  • Hinta nouseva
  • Hinta laskeva
View as Luettelo Ruudukko
1 tuote
  1. TalentumPro - cover image
    Puoli vuosisataa pörssin sisäpiirissä (e-kirja) Avoin muistelmateos suomalaisen sijoituselämän huipulta.
    Kim Lindström
    Kim Lindström on seurannut tarkoin Suomen pääoma- ja erityisesti osakemarkkinoiden kehitystä sekä sijoittajana että pörssiammattilaisena jo 1960-luvun lopulta lähtien. Näinä vuosikymmeninä pörssitoiminnan ja pörssiyhtiöiden kehitys on ollut huikea. Ani harva on tarkkaillut osakekaupan mullistusta yhtä kauan ja yhtä läheltä kuin hän.
    Lindström on myös itse vaikuttanut tapahtumien kulkuun. Suomen ehkä ensimmäisenä analyytikkona hän antoi voimakkaan sysäyksen nykyisen sijoitustutkimuksen kehittymiseen. Hän on ollut myös rahastotoiminnan ja varainhoidon uranuurtajia. Lindströmillä on ollut konsulttina näkyvä osa lukuisissa rahoitusjärjestelyissä. Suursijoittajan ajatusmaailma on hänelle arkea, ja hän tuntee monet vaikuttajat läheisesti. Kaikesta tästä hän nyt avoimesti kertoo mielenkiintoisessa muistelmateoksessaan.
per sivu
Uusin ensin
  • Oletusjärjestys
  • Uusin ensin
  • Vanhin ensin
  • Teos A-Z
  • Teos Z-A
  • Hinta nouseva
  • Hinta laskeva
View as Luettelo Ruudukko
1 tuote