Johtajanaiset (e-kirja)

Anu Kuistiala
Epub
Uutuus
48,00 €
Johtamisopas ja käsikirja suomalaiselle naiselle. Johtavassa asemassa olevat naiset kertovat tarinansa ja parhaat oivalluksensa työelämästä, johtamisesta ja siitä, mitä huipulle pääseminen vaatii.

Avoimia ja rehellisiä tarinoita urasta, valinnoista, pettymyksistä, raskaiden aikojen sietämisestä sekä uran ja perheen ristipaineista. Mutta myös onnistumisen ilosta, rohkeudesta, asenteesta ja sisäisestä draivista, joka on menestyksen avain.

Kirjan haastateltavat ovat pörssiyhtiötä, mediaa, politiikkaa, kulttuuria sekä teknologiaa ja kasvuyritystä edustavia huippujohtajia.

Kirjaan haastatellut johtajanaiset:
Hille Korhonen, toimitusjohtaja, Nokian Renkaat Oyj
Paula Lehtomäki, pääsihteeri, Pohjoismaiden ministerineuvosto
Leena Niemistö, hallitusammattilainen
Susanna Pettersson, Pääjohtaja, Ruotsin Kansallismuseo
Marianne Vikkula, liiketoimintajohtaja, Wolt Enterprises Oy,
Merja Ylä-Anttila, toimitusjohtaja, Yleisradio

Johtajanaiset tarjoaa esimerkkejä ja inspiraatiota sekä kannustaa naisia ottamaan rohkeasti vastaan vaativia tehtäviä.

"On kiinnostavaa lukea mitä tämän maan merkittävät johtajanaiset ajattelevat urastaan, johtamisesta, työelämänsä käännekohdista, voitoista ja etenkin kovista paikoista. Uusia ajatuksia, samaistuttavia hetkiä ja aitoja kokemuksia. Kivulta ei ole välttynyt kukaan. Tarvitaan rohkeita auraajia, jotta syntyy väyliä. Kirja on myös kirjoittajansa näköinen - hersyvä, rehellinen ja vahvasti kallellaan kohti hyvää.”
Katri Viippola, johtaja, viestintä, HR ja vastuullisuus, Varma

”Kirja rohkaisee meitä kaikkia ajattelemaan rohkeammin: jos he uskalsivat, miksi en minäkin! Lämmin lukusuositus kaikille johtamisesta kiinnostuneille.”
Emilia Kullas, johtaja, EVA

”Hauska ja herkullinen. Kirja liikuttaa ja naurattaa samanaikaisesti. Monet vaikeudet ja valinnat tuntuivat tutuilta, mutta erilaiset kokemukset antoivat uskoa siihen, ettei mikään reitti johtajaksi ole väärä tai parempi. Monia aitoja oivalluksen hetkiä.”
Paulina Ahokas, toimitusjohtaja, Tampere-talo
Lue lisää
isbn: 978-952-14-3850-9
978-952-14-3850-9 143850
Johtajanaiset (e-kirja)
Kurkkaa kirjan sisälle
Julkaisuvuosi
2019
Sidosasu
Epub
ISBN
978-952-14-3850-9
Sivumäärä
211
Formaatti
E-kirja
Saatavuus
Saatavilla
Kirjailijat
Anu Kuistiala
Tämä kirja on
Epub
Katso myös muut formaatit

Sisällysluettelo ja esipuhe

E-kirjojen tilaaminen

E-kirjoja voit ostaa rekisteröityneenä asiakkaana kirjautumisen jälkeen. Saat kirjan heti käyttöösi. E-kirjatilauksen maksu suoritetaan luottokortilla tai verkkopankkimaksulla (ei laskutusvaihtoehtoa).

E-kirjojen lataus

Lataa e-kirja päätelaitteellesi tilausvahvistuksessa saamasi linkin kautta. Ostamasi e-kirjat löytyvät myös verkkokaupan Omat tiedot -sivulta, Ladattavat tuotteeni -kansiosta. Samalta sivulta näet, kuinka monta kertaa e-kirja on vielä ladattavissa. Ostokseen kuuluu yhteensä viisi latauskertaa.

Alma Talent Shopista ostettuja e-kirjoja voit lukea joustavasti eri päätelaitteilla. E-kirjat ovat epub-formaatissa, ja niiden lukemiseen tarvitset epub-formaattia tukevan lukuohjelman. Ostettuasi e-kirjan voit ladata tiedoston ja avata sen suoraan lukuohjelmassa.

Suositellut lukuohjelmat:
iBooks (iPad, iPhone ja iPod Touch)
Aldiko Book Reader (Android)
Fiction Book Reader Lite (Windows Phone)
Calibre (tietokoneet Windows, OS X ja Linux -käyttöjärjestelmillä)

E-kirjat on suojattu vesileimalla. Tiedostoon lisätään ostamisen yhteydessä ostajan tiedot (nimi, sähköpostiosoite, tilauspäivä, ostopaikka ja tilausnumero).

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua